Näin syntyi Pitkäranta

Tästä onkin jo aikaa vierähtänyt, kun olen kirjoittanut tänne Pitkärannan Paronin sivuille. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että ei ole ollut mitään kirjoittamista. Venäjän matkailu ei ole oikein kiinnostanut tuon Venäjän ainaisen ”sotatilan" takia, ja tämä historian penkominen on todella aikaa vievää puuhaa.

Muinaistutkimusten perusteella tiedetään, että Karjalassa on ollut asutusta jo kauan ennen ajanlaskumme alkua, mutta näiltä ajoilta asutuslöydöt olivat varsin niukkoja. Ehkä nimenomaan Karjalan historiaa päästään tutkimaan vasta 800–luvusta eteenpäin, jolloin löydökset alkoivat olla jo runsaampia. Kaikkialla Suomen ja Karjalan alueilla jatkui kulttuuri, voimakkuudeltaan hyvin vaihtelevana, sillä näennäisestä alueellisesta yhtenäisyydestä huolimatta vaikutteet idästä ja lännestä heilahtelivat sen mukaan, kuka kulloinkin oli Karjalan omistajana. Karjalan historian alkuaikoina puhuttiinkin vain Venäjän Karjalasta ja Ruotsin Karjalasta. Venäjän Karjalan pääkaupunki oli Petroskoi, jonka itäpuolelta venäläisten piirtämä raja kulkee, ja Ruotsin Karjala, jonka rajat sitten vaihtelivat sen mukaan, missä kulloinkin kulki Ruotsin (Suomen) valtakunnan raja. Historian tutkijoiden silmin katseltuna Suomen puoleisen Karjalan keskeisimmät kaupungit olivat aikoinaan Viipuri, Käkisalmi ja Aunus, joiden ympäristöön nuo tutkimuksen hyvin voimakkaasti keskittyivät. Nämä olivat myös aikansa merkittävimpiä kauppapaikkoja, joista ”laukku-ryssiksi” kutsutut kauppiaat yleensä ostivat ja vaihtoivat sopiviksi katsomiaan tavaroita, joita sitten kulkivat myymässä pitkin läntistä maata. Tosiasiassa laukkuryssät eivät olleet ryssiä lainkaan, vaan yhtä suomalaisia kuin minäkin, ryssän lapseksi kutsuttu Pitkäranan poika.

 

Suuremmassa mittakaavassa kauppaa tehtiin sitten kauppakeskusten välillä, joista lähimmät olivat Laatokan linna Olhavanjoen alajuoksulla ja Novgorod sen latvoilla, sekä Pihkova Peipsijärven kaakkoispuolella. Myöhemmin yhteyksiä luotiin myöskin pitemmälle länteen, ja historiassa mainitaan Tallinna, Visby ja Tukholma.

Kun vanhoista karjalaisista kaupungeista puhutaan, ei historia kovinkaan usein mainitse Pitkärantaa. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että Pitkäranta olisi ollut jotenkin vähämerkityksellinen paikka. Kaupunkina sitä ei vain ollut olemassa vielä näinä tutkimuksen aikoina. Laatokan pohjoisrannan merkittävimmät paikat olivat noihin aikoihin Sortavala, joka oli jo kaupunki, sekä Impilahti, jonka keskuskylä Pitkäranta oli jo Suomen itsenäisyyden aikoihin. Ehkä kolmanneksi tähän ryhmään on luokiteltava Impilahden itäpuolella sijaitseva Salmi, joka oli paitsi voimakkaasti ortodoksinen, niin myös osittain venäjänkielinen.

 

Uskonnoltaan karjalainen väestö jakautuikin suunnilleen kahtia, sillä luterilainen uskonpuhdistus lännestä loi painetta alkuperältään ortodoksisen väestön keskuuteen, ja aikaa myöden osa karjalaisista kääntyi luterilaisuuteen. Toisen maailmansodan lopussa silloisen siirtoväen keskuudessa oli kai noin puolet ja puolet kumpaakin uskontokuntaa. Koskaan tämä ei kuitenkaan aiheuttanut mitään Irlannin kaltaisia uskonkiistoja, sillä me karjalaiset olemme aina kai ymmärtäneet, että Jumala ei ole niin pikkusieluinen, että puutuisi muotoseikkoihin.

Toinen maailmansota onkin se ajallinen raja, jonka jälkeen Karjalan historian tutkiminen on suuresti vaikeutunut lähinnä Neuvostoliiton sulkeutumisen johdosta. Sen kuitenkin tiedän, että Pitkärata alkoi kehittyä jo ennen sotia, lähinnä teollisuuden ja kaivostoiminnan ansiosta, ja tämä kehitys on jatkunut myös Neuvostoliiton aikana. Vanhasta kievarilaitoksen pysähdyspaikasta on kehittynyt aivan mukava pikkukaupunki, jossa olen muutaman kerran saanut vierailla.

Kun jouduin lähtemään Pitkärannasta sotaa pakoon, olin runsaan viikon ikäinen, joten ei kai ihme ole, vaikka näillä matkoillani en olekaan suurta kaihoa kotiin tuntenut. Kieltämättä aina on kuitenkin ollut jotenkin outo tunne, kun olen ajatellut, että täällä olen minä syntynyt.