Tervetuloa uudet lukijat

Olen kai jo vanha ja väsynyt, joten en enää näe tarpeelliseksi kirjoittaa kahteen blogiin, joten Kallan kuvernööri on nyt sitten haudattu. Sitähän se sitten tietysti merkitsee, että Pitkärannan Paroni saa uusia lukijoita ja samalla tämä sisältö hieman muuttuu. En enää kirjoita pelkästään karjalaisia kiinnostavia aiheita, vaan hieman laajemminkin mielipiteitäni.

Vaikka en kuulukaan mihinkään poliittiseen järjestöön, olen kyllä edelleen politiikasta kiinnostunut, joten älkää nyt kauheasti ihmetelkö, jos jotain siihen suuntaankin kirjoittelen. Olen ehkä yksi viimeisistä syntyperäisistä karjalaisista, joten karjalaisuutta haluan pitää edelleen esillä ja se tulee olemaan eräs teemani. Politiikkaan jouduin juuri siitä syystä, että ihailin Veikko Vennamon kykyä sijoittaa meidät sodanjälkeiset pakolaiset. Pakolainenhan Veikko oli itsekin, eikä se miksikään historiaa vääristelemällä muutu. Kyllä me ryssää pakoon lähdimme ja aiheutimme monin verroin suuremman ongelman kuin nykyinen pieni porukka, joka ei juurikaan eroa kohtuullisen urheilukilpailun yleisömäärästä. Perussuomalaiset ei toki ole SMP, mutta tuon puolueen perillisenähän sitä on pidetty. Luulen, että Veikko kääntyisi haudassaan, jos kuulisi, että puolueen nykyinen puheenjohtaja on tuomittu rikollinen ja että puolueesta systemaattisesti on pyritty erottamaan nuo vanhemman polven ideologiset perussuomaiset. Kyllä se kerta kaikkiaan on niin, että rasismi ei kuulu sivistykseen ja tuo rikollisten johtama porukka on todella rasistista, käyttäkööt he itsestään mitä nimitystä tahansa. Olikohan se nummisuutarin Esko joka vertasi vihaisuuttaan rakkikoiraan? Sanon siis itsekin, rasismille minä olen vihainen kuin rakkikoira.

Kaipa minun taustani näkyvät kirjoituksissani yleensä, mutta ihan vapaasti saatte olla myös toista mieltä. En minä teitä sen takia polttouuniin työnnä. Koetan nyt kuitenkin penkoa enemmänkin Karjalan ja syntymäpaikkani Pitkärannan historiaa. Voi olla, että väläyttelen myös joitakin kuulemiani kertomuksia pakomatkasta, joissa ei takuulla ollut kyse evakuoinnista.

Nykypakolaisiin minun on helppo samaistua, kun muistelen sitä nimittelyä, jota vielä kauan sotien jälkeenkin sain kuulla. Olin ryssän lapsi, vaikka isäni oli kahdesti haavoittunut sotainvalidi ja varmasti suomalaisempi kuin moni Suomen ruotsalainen. Nuo ajat ovat onneksi jo taakse jäänyttä elämää, mutta yhä vielä oman kotiseurakunnan kirkkoakin kuulen joskus sanottavan ”ryssän kirkoksi”.

Kaikki tämä on tehnyt minusta suvakin, ja asetun voimakkaasti puolustamaan nykyisiä pakolaisia, ja vastustan ”rötösherrojen” nimittämistä minkäänlaisille jakkaroille.

On se vaan niin, että rikos on aina vaan rikos, eikä se koskaan vanhene. Se, että syyteoikeus vanhenee, ei tee tekoa tekemättömäksi. Ei myöskään se, että tuomio on kärsitty. ”Ainoastaan tekemiemme tekojen vilpitön katuminen luo sen lujan kalliopohjan, jolle uusi elämä voi rakentua.” Katumus sisältää myös konkreettisia tekoja asian osoittamiseksi.

Olisikohan liikaa vaadittu, jos ajattelisimme vaikka, että Jussi Halla-aho pyytäisi anteeksi loukkaamiltaan ihmisiltä ja pyrkisi parhaansa mukaan avustamaan heidän kotouttamisessaan.