Rannan kiihlakunnassa

Kun elettiin aikaa, jolloin Karjala hyvin suurelta osin kuului meille suomalaisille, vallitsi ainakin Karjalassa kihlakuntajako. Eteläinen rannikko saaristoineen muodosti Rannan kihlakunnan, johon kuuluivat sellaiset nykyiselle Venäjällekin arvokkaat paikat kuin Johannes ja Koivisto, sekä ulkosaaret Lavansaari ja Seiskari. Kun syntyperäisenä karjalaisena olin saanut kipinän tutustua koko luovutettuun Karjalaan eikä lappeenrantalaissyntyisellä vaimollanikaan tuntunut olevan mitään matkailua vastaan, tuli meistä varsin aktiivisia Karjalan kulkijoita. Olen matkustellut siellä sekä junalla, linja-autolla että omalla autolla. Kuitenkin vielä on paljon Karjalaa myös näkemättä, mutta jos elinpäiviä riittää, niin eiköhän tuokin puute tule korjattua.

  

En millään muista, monennestako Karjalan matkasta lienee kysymys, mutta monessa paikassa olimme jo käyneet, kun päätimme suunnata matkamme Viipurin etelänpuoleisiin osiin. Kun mökkimme sijaitsee aivan rajan tuntumassa, on lähtö aina helppoa, kun siellä olemme ja muodollisuudet on hoidettu. Ihan aluksi Viipuriin, jonne meidän mökiltä on matkaa vain reilut kolmekymmentä kilometriä. Sen verran historiallinen kaupunkihan Viipuri on, että aina siellä on pakko pysähtyä ja aina siellä johonkin uuteen myös törmää. Joskus Paavo Lipposeenkin, mutta nyt taisi kuitenkin merkittävin kokemus olla Pyöreän tornin vessassa käynti. Ihan kirjaa en näistä WC-kokemuksistani aikonut kirjoittaa, mutta tähänastisia tarpeitani olen juhlallisimmin saanut toteuttaa Ruotsin kuninkaan linnan vessassa. Pyöreä torni ei paljoa sille hävinnyt.

Viipurista matka suuntautui suoraan Koivistoon, joka kai monille suomalaisille on tuttu koivistolaistyylisestä karvalakista. En oikeastaan tiedä, onko sillä mitään tekemistä tuon kaupungin kanssa, mutta jotenkin näin olen aina ajatellut. Suomalaisuuden aikana Koivisto oli kauppala, joka siis kuului Rannan kihlakuntaan. Nyt venäläisten valtakautena sinne on muodostunut merkittävä öljysatama, josta syystä koko kaupunkia vartioidaan kun konsaan neuvostoaikana.

Tuo satama olisi ollut upea nähtävyys, mutta ihan satama-alueelle ei meillä pääsyä ollut. Täytyi siis tyytyä suhteellisen vähäisiin muihin nähtävyyksiin, joita kaupunki tarjosi. Suomalaisten rakentama kivikirkko oli kovasti suomalainen, enkä ole vieläkään varma, mihin tarkoitukseen tuota nykyisin käytettiin. Ehkä pieni yläsali oli joissakin kristillisissä tilaisuuksissa käytössä. Tähän kirkkoonkaan emme päässeet sen tarkemmin tutustumaan. Toisin oli laita ortodoksisessa rakennuksessa, jossa meidät toivotettiin ortodoksiseen tapaan tervetulleeksi, ja saimme tutustua koko rakennukseen sekä sen ympäristöön.

Olikohan kaupungin ainut ravintola, jossa saimme kyllä ihan maukasta ruokaa, mutta ehkäpä sisutus oli tarkoitettu muille kun turisteille. Ehkä suomalaista 60-luvun linja-auto asemaa kovasti muistutti. Vain vanha pajatso puuttui nurkasta. Kun ei ensi näkemältä oikein nähtävyyksiä löydetty, päätettiin jäädä yöksi ja paneutua seuraavana päivinä matkailuannin etsimiseen hieman perusteellisemmin . Ehkäpä ortodoksisessa kirkossakin olisi joku iltatapahtuma. No, olisi voinut ollakin, mutta yöksi jääminen ei onnistunut, sillä paikkakunnan ainut hotelli ilmoitti ystävällisesti mutta päättäväisesti, että he eivät saa majoittaa ulkomaalaisia. Oli se ensimmäinen kerta, kun Nyky-Venäjällä sellaiseen olen törmännyt. Eihän siinä muu auttanut kuin samaa tietä takaisin ja Johannekseen, josta löytyikin ihan moderni hotelli, joka suvaitsi ottaa meidät vastaan.

Johannes Kastajasta nimensä saanut kaupunki oli onnistunut säilyttämään tuon nimen läpi ”pakanallisen” neuvostoajan ja oli nyt kasvanut varsin nykyaikaiseksi kaupungiksi. Ei täältäkään mitään turistipyydyksiä löydetty, joten todettiin, että ilmeisesti näitä Venäjän nurkkia ei koskaan ollut tarkoitus pilata länsimaisella hapatuksella. Yö nukuttiin ja aamupalalta myöhästyttiin, kun ei oltu älytty siirtää kellojamme Venäjän aikaan, mutta saatiinpa taas kokemusta, ja jonkin matkan päässä myös saatiin murua rinnan alle.

Sitten auton keula kohden Kyyrölää, sillä sen verran tuttu tuo paikka oli ihan lähisukulaisistakin johtuen, joten päätettiin katsoa, mitä sieltä löytyy. Kovin suurta mutkaa kun se ei tähän reissuun enää tehnyt, ja Venäjän keskiaikaisiin teihin oli jo totuttu. Ainut nähtävyys sielläkin taisi olla melko uusi ortodoksinen kirkko, jossa sitten käytiin, ja kun matkalla Viipuriin taas ajeltiin hieman syrjäisempiä teitä, niin törmäiltiin myös muutamiin matkamiehenristeihin, jotka toki ovat varsin yleisiä ortodoksisessa maailmassa. Venäjällä ne ovat yleensä hyvin hoidettuja ja varsin kauniita kertoen joistakin merkittävistä tapauksista.

 Kyyrölän kirkko

 Kangaspellon kirkon paikalla enää vain matkamiehenristi

Lopulta siis päädyttiin takaisin Viipuriin ja sitten taas mökille. Kävisihän Venäjällä useimminkin, mutta kun ei aina jaksa närkästyä Venäjän tullimiesten pikkumaisuuksista, joita on melkein joka reissulla kohdattu. Jos ei ihan välittömästi, niin jälkikäteen tulleiden kirjeiden muodossa.