Vanha Viipuri

Kun Karjalasta kirjoitetaan, ei Viipuria voi sivuuttaa, vaikka itse Pitkärannan paroni latelisi sanoja peräkkäin. Ehkä Viipuri on kuitenkin Suomen merkittävin kaupunki kautta historian, ja aikoinaan se oli kansainvälisyyden kehto täällä Suomessa. Viipurin nimi muodostuu skandinaavisesta pyhään paikkaan viittaavasta sanasta vi, sekä linnaa tarkoittavasta sanasta borg. Siis Viborg, joka voitaisiin kääntää vaikkapa muotoon pyhälinna. On varsin luultavaa, että Viipuri on nimenomaan alkanut muodostua jonkinlaisen varustuksen ympärille. Tästä ei kuitenkaan ole näyttöä, joten tämä olettamus perustuu yleiseen vanhaan käytäntöön, jolloin pienenkin yhteisön suojaksi pyrittiin kyhäämään jonkinlaisia varustuksia. Todellisesta Viipurin alkuhistoriasta en ainakaan minä ole onnistunut saamaan selvyyttä, mutta oletettavaa on, että nuo alun tapahtumat juontavat aina 1000 – 1100-luvuille.

Kehitystä auttoi tietysti paikan sijainti, sillä yhä vieläkin kaupungilla on kaksi satamaa ja Viipurin niemen kärjessä linnoitussaari, jota voitiin aikanaan pitää hyvinkin turvana vesitse tulevaa hyökkäystä vastaan. Väitettiin, että Suomen rannikko oli muutoin aika asumatonta rauhattomien viikinkien takia, jotka olisivat mieluusti ulottaneet ryöstöretkensä aina Suomenlahden perukoille asti. Paras turva ryöstäjiä vastaan oli se, ettei ollut mitään ryöstettävää.

Noihin aikoihin ei ollut myöskään mitään Suomen kansaa. Oli vain joukko heimoja, jotka puhuivat kieltä, jota voitiin kutsua vaikka suomeksi ja jota ymmärsivät niin Varsinais-Suomen asukkaat kuin hämäläisetkin sekä heidän kanssaan nahistelevat karjalaiset. Varsinainen Suomen kantaväestö on muodostunut näistä kolmesta heimosta, jotka sitten saivat oman mausteensa Ruotsista, Saksasta ja Venäjältä.

Viipurin syntymän aikoihin oli oletettavasti olemassa kaksi Karjalaa, melkein kuin nykyisinkin. Toinen oli Vuoksen pohjoispuolinen kreikkalaiskatollinen Karjala ja toinen taas Vuoksen eteläpuolinen Karjala eli Rannan kihlakunta, jonka oletetaan olevan avainasemassa kaupungin syntyvaiheissa.

Läntiset maat, kuten Ruotsi, Saksa ja osittain Englantikin tekivät ristiretkiä tänne ”pakanoiden” maille, joissa oli vielä varsin harva kristillinen väestö. Oletettavasti ristiretket olivat myös hyvin kaupallisia, vaikka tätä ei haluttu tunnustaa. Kolmannen ristiretken toteutti Torkkeli Knuutinpoika, ja se tehtiin siis näille raja-alueille, joita Ruotsi piti kovin tärkeinä itselleen. Torkkeli Knuutinpoika perusti Viipurin linnan, vaikka ristiretken aikana ei tiedetä tapahtuneen mitään taisteluja. Linnan perustamista pidetään kuitenkin ristiretken merkittävimpänä saavutuksena, sillä siitä alkoi oikeastaan kaupungin kunnollinen kasvu.

Viipurin linnanherroiksi nimitettiin yleensä valtakunnan merkkimiehiä, ja he hallitsivat linnan lääniä hyvin itsenäisesti erillään muusta Suomesta. Vuonna 1323 solmittiin Ruotsin ja Novgorodin välille ikuiseksi tarkoitettu Pähkinäsaaren rauha, joka kestikin lähes rikkomattomana 150 vuotta, ja kaupunki sai rauhassa kehittyä. Viipuri sai kaupunkioikeudet vuonna 1403. Tämän vuosisadan alussa syttyivät sitten vihollisuudet uudelleen Novgorodin ja Ruotsin välillä. Eerik Akselinpoika Tottin ollessa Viipurin käskynhaltijana linnoitettiin koko Viipurin kaupunki. Se oli suuri urakka, sillä koko Viipurissa oli asukkaita vain noin puolitoista tuhatta, ja kun ajatellaan, että koko valtakunnassa oli vain kolme linnoitettua kaupunkia, Tukholma. Kalmar ja Visby, niin se kertoi Viipurin tärkeydestä jo silloin.

Kuuluisa Viipurin pamaus liittyy tähän kaupungin linnoittamiseen, mutta ehkä kerron siitä joskus toiste, sillä se on aivan liian pitkä juttu näin blogissa kerrottavaksi. Tarina liittyi myös kaupunkia vastaan suunnattuihin sotatoimiin, joihin en nyt enemmälti puutu.

Ehkä kehityksen kannalta merkittävää on kuitenkin todeta, että 1710 piiritysten aikoihin kaupunki murskattiin lähes maan tasalle ja saman vuosisadan aikana se myös paloi kahdesti. Näin siis hetken kaupunki vaikutti kaatopaikalta. Kadulla oli suoranaista sontaa ja kotitalousjätteitä. Tyhjät tontit olivat todellisia kaatopaikkoja. Kuitenkin vuoden 1793 tapahtuneen suuren tulipalon jälkeen kaupunki nousi tuhkasta kuin feniks-lintu. Kaupunki sai senaikaisen mittapuun mukaisesti todella loistokkaan ja siistin ilmeen. 

 Viipuria 1930-luvulla.

Monet Viipurista kertovat laulut ovatkin 1800 – 1900 -lukujen satoa. ”Sellanen ol’ Viipuri” ja ”Muistatko Monrepos’n”. Myös Viipurista muuttaneet evakot toivat Kanta-Suomeen osan kansainvälistä kulttuuria ja palan suomalaisen liike-elämän historiaa, kuten esimerkiksi osuustoimintaliikkeen ja kymmeniä yksityisiä yrityksiä, joita ei nykyisin edes ajatella viipurilaisina. Monien urheiluseurojen nimissä tuo Viipurin nimi on kuitenkin säilynyt. Viipurin Voimailijat, Viipurin Sudet, Viipurin Reipas ja Viipurin Nyrkkeilijät ovat varmasti monelle urheilun ystävälle tuttuja nimiä, vaikka jotkut toki ovat jo nimensä muuttaneet ja siten osan historiastaan hävittäneet.