Kuten muutkin Karjalan kylät ja kaupungit sai Pitkärantakin sodasta oman osuutensa. Itse asiassa vähän inhimmillisen sietokyvyn ylikin. Sotien suurimmat taistelut Pitkärannassa ajoittuvat talvisodan viimeisiin viikkoihin, jolloin satoja kaatuneita syntyi molemmilla osapuolilla.
Tämä
blogi ajoittuu siis talveen 1940, jolloin en ollut edes syntynyt, joten
kertomukset eivät ole aivan omakohtaisia. Asiat on kuitenkin poimittu
luotettavista lähteistä. Luotettaviksi lähteiksi luen myös omat vanhempani, jotka
siihen aikaan asuivat Pitkärannassa. Ja vaikka eivät päivämäärät heidän
kertomuksissaan aivan täsmääkään, ovat he onnistuneet kuvaamaan sodan hengen
erinomaisesti, vaikka ei sota ihan jokapäiväinen aihe lapsuudessani ollutkaan.
Venäläisten
miesylivoima oli murskaava, ja siellä missä puhuttiin sadoista suomalaisista,
puhuttiin samaan hengenvetoon tuhansista, jopa kymmenistä tuhansista
venäläisistä. Pitkärannan seudulla ja ennen kaikkea sen saaristossa osallistui
taisteluihin pelkästään neuvostoliittolaisten hevosia enemmän kuin suomen
sotilaita.
Kaikesta
tästä huolimatta suomalaiset onnistuivat saartamaan monin paikoin venäläisiä
joukkoja. Kitilän Koirinojalla onnistuttiin motittamaan arviolta noin 20.000
venäläistä, ja ainoa puna-armeijan huoltotie kulki Laatokan jäätä pitkin.
Kenraali
Hägglund määräsi silloin Koirinojan lahden saaret miehitettäväksi ja halusi
siten katkaista neuvostoliittolaisten huoltotiet. Osittain tämä onnistuikin,
sillä muutama sata suomalaista kaivautui asemiin saarille, ja pioneerit
sahasivat railoja huoltoreitille. Jo pelkästään yhtenä yönä upposi Laatokan
jäihin 450 miestä ja lähes 400 hevosta. Kauas Pitkärannan alueelle kuuluivat
riipaisevat huudot, jotka säestivät tätä joukkoteurastusta.
Suomalaisten
mittapuun mukaan neuvosto-armeija oli lähes loppumaton. Kun Neuvostoliitto
vyörytti Pitkärannan alueelle 80.000 miestä ja 10.000 hevosta vallatakseen
ensin Pitkärannan ja sen jälkeen Sortavalan, alkoi suomalaisten usko horjua. Saarten
puolustuksesta vastaavat upseerit lähettävät pyyntöjä perääntymisluvasta, mutta
”viimeiseen mieheen” oli ainut vastaus, joka kenraali Hägglundilta saatiin.
Maaliskuun
6. päivä sitten kymmenet lentokoneet ja panssarivaunut vyöryvät Suomen
puolustuksen yli, ja neuvostosotilaat tuhoavat lähes koko saaria puolustaneen
osaston. Tappamisen hurmiossaan venäläiset teloittivat myös 12 sotavankia, joka
hyvin kuvaa neuvostoarmeijan silloista moraalia ja piittaamattomuutta
kansainvälisistä sopimuksista.
Näihin
aikoihin Suomen pääministeri oli saanut tarjouksia sotilaallisesta avusta sekä
Englannilta että myöskin Ranskalta. Tästä hätääntyneenä myös Neuvostoliiton
silloinen liittolainen Saksa heitti lusikkansa tähän soppaan kehottaen Suomea
solmimaan rauhan Neuvostoliiton kanssa ja suostumaan kaikkiin rauhanehtoihin. Hitlerin
Saksa antoi salaisen lupauksen siitä, että he parin viikon kuluttua aloittavat
sodan Neuvostoliittoa vastaan ja sen sodan seurauksena Suomi saa takaisin
kaikki mahdollisesti menettämänsä alueet. Saksan lupauksiin luottaen Suomen
hallitus katsoi nuo lupaukset arvokkaammaksi kuin liittoutuneiden
aputarjouksen, sillä vielä silloin pidettiin Saksan armeijaa lähes
voittamattomana. Tuo Suomen kannalta huono rauha saatiin siis aikaan vain pari
viikkoa Pitkärannan taistelujen jälkeen.
Lupaustensa
mukaan Saksa aloittikin sodan Neuvostoliittoa vastaan, mutta kaikki ei mennyt ihan
lupausten mukaan. Kun Suomi yhtyi tuohon sotaan, tarkoitti se sitä, että
seuraavasta rauhasta tuli Suomelle edellistäkin raskaampi, sillä
liittoutuneiden armeijat, yhdessä Neuvostoliiton kanssa, kukistivat Saksan ja
Neuvostoliitto sai melkeinpä sanella rauhanehdot Suomelle.
