lauantai 12. marraskuuta 2016

Vai ei ollut pakolaisia


En tiedä, mitä hävettävää on sanassa pakolainen, mutta nyt sodan jälkeen syntyneet sukupolvet pyrkivät kiivaasti väittämään, että Karjalasta ei tullut pakolaisia. Totta maar tuli. Tuli monta kertaa enemmän kun tuo isojen urheilukilpailujen yleisömääräinen porukka, joka nyt on tullut sodan jaloista Lähi-Idästä ja Afrikasta. Pakolainen olen minäkin, vaikka todella pieni olin venäläisten suurhyökkäyksen aikoihin. Synnyin nimittäin samana päivänä ja jouduimme pakenemaan 18.06.1944. Olin siis noin viikon ikäinen ja tietoni ovat siis toisen käden tietoja. Ne ovat kuitenkin erittäin luotettavista lähteistä peräisin. Jatkosodan ratkaisevia vaiheita käytiin juuri noina kriittisinä aikoina, kun Pitkärannastakin tuli venäjänkielinen. Samoihin aikoihin murtui myös Viipuri, josta toki osa kansasta oli jo evakuoitu, mutta monet eivät halunneet jättää kotiaan, vaan sinnittelivät viimeiseen asti, kunnes yksinkertaisesti oli pakko paeta. 20.06. Viipuri murtui alle viidessä tunnissa, eikä enää minkäänlaisiin evakuointitoimiin ollut kunnolla aikaa. Suurin osa sinne jääneestä väestöstä pakeni miten parhaiten pääsi. 

  
Kun nyt, ehkä syntyperästäni johtuen, olen kiinnostunut sotahistoriastamme ja todennut nuo asiat todeksi, pidän melkeinpä pakolaisiamme loukkaavina väitteitä, että heitä ei ollut olemassakaan. Niin kauan kuin henkeni pihisee, tulen kertomaan tuon totuuden Suomen kansalle. On silkkaa hulluutta kuvitella, että koko tuo puolimiljoonainen joukko onnistuttiin taitavasti evakuoimaan neuvostojoukkojen alta. Osa kyllä evakuoitiin, mutta osa pakeni. Karjalan siirtolaisissa on suurin osa toki evakkoja, mutta myös hyvin iso joukko pakolaisia.

Jos tuo väite, että noita 30 - 50 tuhatta karjalan pakolaista ei ole edes olemassa, niin mitä me sitten huolehdimme samansuuruisesta joukosta ulkomaalaisia. Yhdenmukaisuuden vuoksi voidaan kai todeta, että ei heitäkään ole olemassa.

Olen tutkinut sota-arkistoja sekä lukenut muutamia pakolaisten kirjoittamia kirjoja, eikä niistä voi tulla kuin yhteen tulokseen: Karjalan pakolaiset ovat totta, eikä se suinkaan vähennä yhteiskunnan tekemisten arvoa.

Olen pitänyt tätä asiaa esillä kahdesta syystä. Ensinnäkin tuo tosiasioiden vääristely, johon ovat syyllistyneet monet Karjalan liiton johtohenkilötkin. Toiseksi rasistiset väittämät, joiden mukaan nykyiset pakolaiset ovat lähinnä sotilaskarkureihin rinnastettavia raukkoja. No eivät ole, he pakenevat henkensä edestä edes tietämättäm kuka on vihollinen.

Jos suomalaisiin pakolaisiin ynnättäisiin myös sotilaskarkurit, kasvaisi määrä tuhansilla. Eivät todellakaan kaikki suomalaiset olleet rasistien ylistämiä sankareita.

Taas ensi kesänä käyn Pitkärannassa - jos viisumin saan – katsomassa, vieläkö tykin piiput on suunnattu Suomeen.