Varmaan monenlaisia mietteitä tulee mieleen tosi surullisesta
Turun piikotustapauksesta. Rasistit saavat vettä myllyynsä ja jotkut puhuvat
jopa terroriteosta, joka johtuu Suomen löysästä maahanmuuttopolitiikasta. Minä
”suvakkina” ja Karjalan pakolaisena näen asian hieman toisin. Terrorismilla
tuskin on mitään tekemistä kyseisen asian kanssa. Kun ihmiseltä hermot pettää,
ei sillä ole mitään tekemistä kansallisuuden tai kansalaisuuden kanssa.
Viimeisin hirmuteko ennen Turun tapausta tapahtui Imatralla, jossa aito
suomalainen tappoi ihmisiä ilman mitään syytä. Jos ei tuosta tapauksesta olisi
vitsit kaukana, niin toteaisin vain, että kotoutuminen on onnistunut hyvin. Puukotus
on perinteinen suomalainen tapa, joka alkaa pureutumaan ”mamujenkin”
keskuuteen. Meidän oma kansallinen vähemmistömme on omaksunut tuon tavan jo
ajat sitten.
Sodan jälkeen nousi väkivaltatilastomme melko korkeisiin
lukemiin, samoin kuin myös alkoholin kulutuksemme. Useimmat sodasta selvinneet
miehet eivät enää olleet entisensä noiden kokemusten jälkeen. Hyvin pystyn
ymmärtämään, että myös monet nykyisten sotanäyttämöiden tapaukset aiheuttavat
samankaltaisia seurauksia, riippumatta siitä, oletko ollut sodassa aktiivi vai
vain sivullinen kärsijä. Kun ihminen pakenee kotimaastaan, hän ei tee sitä
huvikseen. Minä ”ryssän lapsi” olen tämän tavallaan kokenut.
Kun ihminen joutuu jatkuvasti rasistisen kohtelun kohteeksi,
synnyttää se katkeruutta ympäristöä kohtaan. En ihmettele yhtään jos hermo
lopulta pettää. Kun asuin aikoinani pätkän Ruotsissa, näin tämän ilmiön aivan
havainnollisesti. Joitakin vuosia takaperin me suomalaiset olimme ”ruotsin
neekereitä” ja jouduimme usein kokemaan tuon ”en finne igen” -asenteen. Olen
kerran itse joutunut ottamaan puukon pois hermonsa menettäneeltä suomalaiselta.
Näin ”suvakkina” olen ehdottomasti sitä mieltä, että millään
siirtolaisuuden rajoituksella ei noita väkivallan tekoja voida estää. Kansallisuuteen
katsomatta osa ihmisistä romahtaa. Ehkä emme voi sitä mitenkään estää, mutta
ainakaan rasistinen kohtelu ei voi sitä estää.
Asuessani itse Ruotsissa sain ihan henkilökohtaisesti kokea
tuon rasismin. johon olin jonkin verran jo lapsena tottunut - olinhan ”ryssän
lapsi”. Kyllä minunkin pinnani joskus kiristyi, mutta en sentään ketään
tappanut. Sen verran tunnekuohu kuitenkin läikkyi, että hyvin käsitän, jos
minuakin heikommat yksilöt ajautuvat ääritekoihin.
Meidän Karjalan pakolaisten ja pakolaisten jälkeläisten
tulisi ymmärtää, että rasismissa piilee kaiken pahan alku, nimitettäköön sitä
miksi tahansa. Sellaiseen käyttäytymiseen meillä ei yksinkertaisesti ole
oikeutta eikä varaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti