perjantai 15. syyskuuta 2017

Turvapaikkapäätökset


Kerran vielä palaan näihin ikäviin tapauksiin, joita Suomessa on vuosien saatossa tapahtunut useita.  On Tulilahden surmia, jokkomurhia, kouluampumisia ja Imatran ampumisia ilman mitään motiivia. Suomi on ollut eräs läntisen Euroopan väkivaltaisimmista maista ennen kuin tänne tuli ensimmäistäkään ulkomaalaista pakolaista.  Miksipä me siis olisimme erityisen huolissamme turvallisuudestamme juuri nyt, kun sattuu, että yksi hermonsa menettänyt puukkomies on marokkolainen turvapaikanhakija.  Asia on toki vakava, eikä sitä juurikaan lievennä se, että tässä tilanteessa suomalaisten auttajat olivat myös ulkomaalaisia.

Ikävä tapaus sinänsä tuo Turun puukotus, mutta olisikohan suomalaisilla nyt syytä vilkaista hieman peiliin.  Suomalaisten tekemät vakavatkin väkivallanteot on syrjäytetty lähes olan kohautuksella. ”Sellaistahan sattuu kun ihmisistä on kyse” ja virallinen pahoittelu on yleensä riittänyt.  Nyt kun sitten tekijä on turvapaikanhakija, on koko valtion koneisto mobilisoitu miettimään, miten turvapaikkahakemusten valituksia saataisiin nopeutettua.  Eihän sen asian nyt niin monimutkainen pitäisi olla.  Tehdään sellaisia päätöksiä, ettei tarvitse valittaa, ei ainakaan noin paljon. 

Suomessa turvapaikka myönnetään aika pienelle osalle hakijoista.  Meillä vallitsee tuo yleinen suuruudenhulluus, joten uskomme tietävämme kunkin lähtömaan turvallisuustilanteen paremmin kuin ne ihmiset, jotka maasta ovat paenneet.  No todellisuudessahan näin ei ole. Ei meillä ole maailman parhaat kätilöt, ei maailman paras koulujärjestelmä, eikä edes maailman paras oikeuslaitos.  Ihan tavallista keskitasoa tuo kaikki.  Emme todellakaan voi väittää tietävämme kunkin maan turvallisuudesta yhtään mitään, puhumattakaan jonkin ihmisen henkilökohtaisesta turvallisuudesta.  Lähtöolettamus pitäisi olla se, että asianomainen itse tietää parhaiten oman tilanteensa. 

Päätöksenteossa ei pitäisikään lähteä miettimään sitä, että voidaanko palauttaa, vaan sitä, voidaanko pitää täällä Suomessa.  Kyllä minun mielestäni jokaisella kunnon ihmisellä tulisi olla oikeus valita asuinpaikkansa, eikä Suomi tässä suhteessa saisi muodostaa mitään kiellettyä aluetta.  Valitettavaa on, ettei meille väestörakenteen vääristymän vuoksi tule edes riittävästi maahanmuuttajia.  Kukapa tänne kylmään pohjolaan haluaisi!  Me vastustamme kurkku suorana muutamaan kymmentätuhatta pakolaista, samanaikaisesti kuin ulkomailla asuu yli miljoona suomalaista.  Sitä me pidämme luonnollisena oikeutenamme, vaikka se merkitsee kansantaloudellemme paljon suurempaa tappiota kun pakolaisten kotouttaminen, jonka uskon lopulta koituvan siunaukseksi tälle maalle.


 Maahanmuutto-, maastamuutto- ja nettomaahanmuutto 1971–2011



Totta on, että pakolaisia pitää pystyä seulomaan entistä tarkemmin, mutta sen uskon ”suopon” kyllä osaavan.  Tietysti oli anteeksiantamatonta, että vaikka poliisi sai hyvissä ajon varoituksen tästäkin Turun puukottajasta, ei se johtanut mihinkään toimenpiteisiin.  Tietysti se oli anteeksiantamaton laiminlyönti ja ilman tätä laiminlyöntiä ei koko murhenäytelmää olisi tapahtunutkaan.  Kuitenkin se kaikella tavoin koetetaan vaieta.

Olen usein puhunut Suomessa rehottavasta muukalaisvihasta ja rasismista.  Jos me pelätään jonkun radikalisoituvan täällä, on jokseenkin varmaa, että se tapahtuu rasistisen kohtelun seurauksena ja ehkä myös kielteisten turvapaikkapäätösten jälkeen.  Tuskinpa yksikään hyvin kohdeltu ja turvapaikan saanut henkilö vaarantaa oleskeluaan tässä maassa ryhtymällä väkivaltaisiin tekoihin.

Niin ”suvakki” minäkään en ole, että jonkin Syyriaan sotimaan lähteneen mamun päästäisin takaisin tähän maahan.  Sotimaan saa kyllä lähteä, mutta sen jälkeen ovat portit kiinni.


1 kommentti:

  1. Ajattelet hyvin yksipuolisesti näistä sotaa pakenevista nuorista miehistä. Mitäs jos isämme olis lähteneet sotaa pakoon aikanaan kun ryssä hyökkäsi. Pitäiskö näiden terveiden nuortenmiesten jäädä puolustamaan maataan ja luomaan perustusta paremmalle yhteiskuntajärjestelmälle kotonaan ? Pakenevat vanhukset, naiset ja lapsen on eri asia. Näin näitä rehvakkaasti käyttäytyviä nuoria miehiä Haaparannan-Tornion linja-autoasemalla syksyllä -15. Ajattelin jo silloin että niinsanotusti kusessa ollaan.

    VastaaPoista