Karjalan heimo

Epäilemättä vuosituhansien kuluessa karjalaiset ovat muodostuneen omaksi heimokseen, vaikka varsin totta on, että Karjalan asutuksesta ja karjalaisuudesta tiedetään varsin vähän. Noin tuhannen vuoden ajalta osataan sanoa edes jotain, mutta loppu on paljolti kansantarujen varassa. Kansalliseepoksemme Kalevala on runojen ja tarinoiden kautta onnistunut kuvamaan tätä kansaa niin, että me karjaiset tunnemme nuo kuvaukset omiksemme. Olemme ihan itse nimittäneet itsemme kalevalaiseksi kansaksi. Varmaan se osittain onkin totta, sillä kaipa Elias Lönnrotilla oli jonkinlainen kuva niistä ihmisistä, jota hänen kirjoittamansa Kalevala käsitteli.

Venäläiset historioitsijat ovat sijoittaneet Karjalan kansan alkujuuret jonnekin Venäjälle, ja virolaiset mieltävät taas karjalaiset ja virolaiset yhteiseksi osaksi sitä kantasuomalaista kansaa, joka tuli aikanaan Virosta jakautuneena suomalaisena ryhmänä.

Suomalaiset tutkijat ovat taas todenneet, että osa suomalaisista tuli Mäntyharjun reittiä ja Saimaan vesistöjä pitkin nykyisen Karjalan alueelle ja perusti sinne asutusta. Näin siis eräs koulukunta. Kun nyt kuitenkin otetaan tuo tuhannen vuoden periodi, voi hyvinkin olla, että nuo kaikki ovat oikeassa ja tuosta monikulttuurisuudesta on aikojen kuluessa kasvanut karjalainen heimo. Toki tämäkin ajattelutapa on saanut kritiikkiä, sillä hyvin monet meistä haluaisivat uskoa yhteiseksi esi-isäksemme Väinämöisen ja olisivat valmiit vannomaan puhtaan karjalaisen rodun nimiin. Minun mielestäni kuitenkin tuo tuhat vuotta on jo ajanjakso, jona aikana intiaanin ja neekerin jälkeläisestäkin on tullut valkoihoinen.

 

Karjalaiset ovat selkeästi yksi itämerensuomalaisista kansoista.

Kun mennään ajassa muutama sata vuotta taaksepäin, asuttivat ihmiset pääosin alueita, jotka tarjosivat elämälle mahdollisimman hyvät mahdollisuudet. Niinpä ei ollut ihme, että Laatokan meri veti asukaita rannoilleen etelästä alkaen, mutta melko pian myös pohjoiset rannat asutettiin. Laatokka tarjosi hyvät kulkureitit eri puolille Karjalaa. Vesistö tarjosi myös elinkeinoja kalastajille, ja asumuksista alkavat erämaat olivat loistavia metsästysmaita. Kun viljely opittiin, olivat Karjalan kankaat myös viljavia viljelysmaita. Vuosien varrella asutus laajeni. Syntyi teollisuutta, ja sen seurauksena alettiin käydä myös kauppaa Suomeen, Viroon ja myöskin Venäjälle. Venäläiset arkeologit ovat löytäneet myös jäänteitä kulttuurikeskuksista, joten on luultavaa, että karjalainen kulttuurielämäkin on hieman vanhempaa kuin täällä Kanta-Suomessa.

Aluksi asutus levisi Laatokan länsirannalla Etelästä Sortavalan seuduille ja sieltä vähän kerrassaan Impilahdelle ja Salmiin, jossa alkoi tulla vastaan jo osittain Venäjän karjalaisten asutus.

Kaikki tämä tapahtui siis suunnilleen samoihin aikoihin kuin Savon eteläisten osien asuttaminen. Puhtaana pitämäni Karjalan heimo onkin sekoittunut Suomen puolella eteläsavolaisiin ja Laatokan Itäpuolella Venäjän karjalaisiin.

Tämä ”sekasiittoisuus” aiheutti myös uskontojen sekoamisen, jolloin osasta tuli idänuskontojen mukaan ortodokseja ja osasta Ruotsin kuninkaan määräystä tottelevia luterilaisia. Ortodoksinen uskonto sai Laatokan rannoilla pysyvän jalansijan, kun Sergei ja Herman Valamolainen perustivat luostarin Laatokan saarelle. Sieltä käsin munkit vierailivat Laatokan rantapitäjissä pitäen silloin tällöin myös hartaustilaisuuksia, joihin osallistui usein myös luterilaisia.

Tässä siis tämä ekumenian alku. Täällä kotikaupungissani Kalajoella on nyt myös ortodoksinen tsasouna, joka tarjoaa jatkoa tälle perinteelle.