Vaienneet seurakunnat

Impilahden sijainti

Nyt tulen alueelle, josta ei minulla luonnollisestikaan voi olla omakohtaista kokemusta, koska sotapakolaisena jouduin poistumaan Karjalasta heti synnyttyäni, joten kaikki mitä nyt kirjoitan, perustuu myöhempiin matkoihini, vanhempieni kertomuksiin ja kirjoitettuun historiaan.

 Impilahden ortodoksinen kirkko. Maalaus Pitkärannan hotellin seinällä. 

 Pitkärannan ortodoksinen kirkko. Jälleenrakennettu, kuva vuodelta 2013.

Historia kertoo, että osa ”Karjalan meren” rantojen asukkaista koki tulleensa venäläisten taholta epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, joten, rajaseudulla kun oltiin, tehtiin Venäjän puolelle ryöstöretkiä. Myös impilahtelaiset miehet olivat näissä retkissä osallisina, sillä aluetta kokonaisuudessaan pidettiin Karjalan-heimon ikiaikaisena asuma-alueena.

Suurin osa karjalaisista oli kuitenkin rauhaa rakastavaa ja ahkeraa kansaa, joka palveli uskollisesti sekä maallista että taivaallista esivaltaa. Niinpä pääosin ortodoksinen kansa hyväksyi ilman suurempaa protestointia Ruotsin kuninkaan määräyksen, jonka mukaan koko valtakunnan oli otettava uusi uskonto, luterilaisuus, valtakunnan uskonnoksi. Varmuuden vuoksi ortodoksisuus kiellettiin kokonaan ja kansaa alettiin kasvattamaan luterilaisuuteen. Tämän seurauksena ortodoksiset kirkot ja tsasounat jäivät tyhjiksi ja rapistuivat osittain. Osa ortodokseista piti oman uskontonsa salassa ja ortodoksisia tilaisuuksia järjestettiin lähinnä yksityisten kodeissa. Ruotsin kuningas ei kuitenkaan onnistunut valvomaan näitä valtakunnan itäisiä alueita niin tarkoin, että olisi onnistunut tappamaan koko uskonnon.

Stolbovan rauhan v.1617 jälkeen alettiin perustaa Raja-Karjalaan luterilaisia seurakuntia, Impilahden luterilainen seurakunta syntyi vuonna 1638. Tällöin nimitettiin myös seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra. Impilahden ensimmäistä luterilaista kirkkoa ruvettiin rakentamaan 1670-luvun puolivälissä ja se valmistui vuosikymmenen vaihteessa. Karjalan kansan hengellinen elämä elpyi, mutta tällä kertaa luterilaisin voimin. Ensimmäisen kirkon paikalle rakennettiin noin 100 vuotta myöhemmin uusi kirkko, joka päätettiin purkaa 1800-luvulla. Sen paikalle rakennettiin sitten Impilahden kolmas kirkko, jonka torniin sitten hankittiin kaksi kelloa ja pyhäkköön tuotiin Lahden urkutehtaan valmistamat urut.

  Impilahden kirkkoja ennen sotia. 

Impilahden luterilaisen kirkon koristeeksi saatiin myös alttaritaulu, joka oli Eva Ingmannin maalaama jäljennös Sebastian del Plomban maalauksesta ”Kristus vaipuu ristiä kantaessaan”. 

 

1800-luvun jälkeen historiassa tapahtui paljon. Suomen hallinnollinen isäntä oli vaihtunut, ja kun 1923 tuli voimaan uskonnonvapauslaki, alkoivat Karjalan vaienneet ortodoksiset seurakunnat toipua. Suomi julistautui itsenäiseksi vuonna 1917, ja noihin aikoihin tiedettiin Karjalan väestön jakautuneen melko tarkoin kahtia luterilaisten ja ortodoksien suhteen. Ortodoksisimpia alueita olivat venäjänkieliset kunnat kuten Kyyrölä, mutta myös Impilahdella ja etenkin Salmissa oli ja on edelleen vahva ortodoksinen kirkko, jota ei onnistunut hävittämään edes Neuvostoliiton ateistinen kommunismi.

Jälleen kerran oli Karjalan kanssa pystynyt säilyttämään oman uskonsa vainoista huolimatta. Kommunistisessa Neuvostoliitossa oli kirkot valjastettu muihin tarkoituksiin ja osa todella arvokkaista ikoneista hävitetty, mutta kansa oli säilyttänyt uskonsa ja Neuvostoliiton luhistumisen jälkeen vaienneet seurakunnat heräsivät eloon, osittain vahvan luostarikulttuurin tukemana.

 Sergei valamolainen ja Herman valamolainen, Valamon luostarin perustajat

Karjalan kansa on aina ollut keskimääräistä uskonnollisempaa, joten ei liene ihme, että se toi siirtolaisten mukana myös oman uskontonsa tänne Länsi-Suomeenkin. Ympäristön painostuksesta ja osittain avioliittojen seurauksena monet ortodoksit tosin ovat luterilaistuneet, mutta ortodoksinen kulttuuri elää ja voi hyvin. Tästä kertovat yhä useammat Kanta-Suomeen nousevat tsasounat, jotka ortodoksit ovat ihan itse rakentaneet.

Ekumeenisuus luterilaisen ja ortodoksisen kirkon välillä toimii hyvin, sillä ainakin ortodoksien tiedän tunnustavan Raamatun opit. Yksi niistä on Jumalan sana”ei yksikään joka minuus uskoo, huku.” Tuolle sanomalleen Jumala ei asettanut ehtoja, joten on hyvin todennäköistä, että ku  taivaassa tavataan, on siellä monen sortin uskovaisia.